Joulun tohinat ja uudenvuodenpirskeet ovat ohitse ja on aika palata jälleen työntäyteiseen arkeen. Pirkanmaan Kokoomusnuorissa puhaltavat tänä vuonna muutosten tuulet, sillä monet vanhat aktiivit ovat jättäytyneet taka-alalle ja tehneet tilaa uudemmille kasvoille. Lisäksi piirihallituksemme koostuu pitkästä aikaa monen eri paikallisyhdistyksen edustajista, minkä uskon se olevan suuri voimavara meille niin tärkeänä vaalivuonna. Lokakuussa pidetyssä nuorten piirin syyskokouksessa minut valittiin
Pirkanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtajaksi alkaneelle vuodelle. Alkujaan olen kotoisin Pohjois-Hämeestä, pienestä Virtain kaupungista. Vuodesta 2000 lähtien olen kuitenkin tuntenut itseni tamperelaiseksi, sillä silloin muutin tänne opiskelemaan ja ihastuin kaupunkiin heti. Opiskelujen ohessa tutuiksi kävivät lukuisat luottamustoimet oppilaskunnassa ja koulussani, ja sitä kautta kiinnostukseni heräsi myös politiikkaa ja vaikuttamista kohtaan. Omana tavoitteenani on tuoda toimintaamme varsinkin työelämässä niin tärkeää tiimityöskentelyä, avoimuutta ja suoraselkäisyyttä. Ikää mittariin kertynyt jo 27 vuotta, ja uskon sen myös näkyvän positiivisessa mielessä toiminnassani, sillä elämänkokemusta on kertynyt vuosien saatossa. Juuri alkanut vuosi tulee olemaan erittäin työntäyteinen meille
Kokoomusnuorille. Edessä ovat ne nuorille kaikkein tärkeimmät vaalit, eli lokakuussa käytävät kunnallisvaalit. Kunnallisvaalien kautta nuoret ehdokkaat saavat tärkeitä paikkoja kuntien valtuustoissa ja lautakunnissa, ja sitä kautta saavat oman ikäluokkansa äänen kuuluviin kuntien päättävissä elimissä. Lisäksi vaalityöstä saa tärkeää kokemusta tulevaisuudessa häämöttäviä eduskunta- ja eurovaaleja silmällä pitäen. Hikeä, unettomia öitä ja ehkä myös kyyneliäkin tulee vaalityö tarjoamaan, mutta myös uusia tuttavuuksia, riemastuttavia muistoja ja ilon hetkiä. Joten kaikki kynnelle kykenevät mukaan nuorten ehdokkaiden vaalityöhön ja ehdokkaaksi! Toinen tärkeä tapahtuma tulee olemaan kesäkuussa Tampereella pidettävä
puoluekokous. Nuoret saavat varmasti hyvää mainosta toiminnalleen, ja uusia jäseniä, kun muistamme näkyä ja kuulua eri medioissa puoluekokouksen yhteydessä. Lisäksi tulemme vuoden aikana jatkamaan Pirkanmaan kuntien paikallisyhdistysten elvyttämistä ja auttamaan uusien perustamisessa. Toivonkin, että kuluvan vuoden lähestyessä loppuaan voimme hyvillä mielen katsoa taaksepäin ja todeta mahdollisimman monen nuoren päässeen läpi kunnallisvaaleissa ja uusien aktiivien löytäneen mainion kokoomusaatteemme. Iloista alkanutta vuotta ja paukkuja vaalityöhön!
Sami Rantanen
Pirkanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja
|